Sähkönen fiilis

– No niin. Aamu valkenee auvoisana täällä Helsingin Itä-Pasilan Opastinsillalla. Meillä tässä pihalla on varsin rauhallista, mutta yhä useampiin ikkunoihin syttyvät valot kertovat... niin, mistäs ne kertovat, Välkky? Minulla on nimittäin tässä vieressäni haastateltavana viikon ympäristöhenkilö. Tai -hahmo. Kuvailisitko omin sanoin, kuka oikeastaan olet ja mistä…

– Sähköbussi.

– Mitä?

– Sähköbussi! Mikä semmone on?

– Tuota, arvatenkin bussi, joka kulkee sähköllä. Minne sinä nyt?

– Ei pysty olee. Sähkönen fiilis. Lähen kyselee.

– Älä nyt… Välkky hei, tämä on suora lähetys! Tule takaisin!
   No se nyt vaan menee. Olen kovasti pahoillani, yritän seurata parhaani mukaan. Jos te siellä Päästöttömässä päivässä ottaisitte vaikka vähän musiikkia tähän väliin. Palaan toivottavasti hetken kuluttua ja saatte vielä raportin tämän meidän oloissamme tiettävästi ainoan – sorry, pitäisi päästä, kiitos – ainoan sinisen ympäristöaktivistin kuulumisista. Ja aion myös valottaa hänen traagista menneisyyttään.
   Välkkyhän syntyi tuhansien valovuosien päässä täältä, mutta saasteet tuhosivat hänen kotiplaneettansa asuinkelvottomaksi, ja vanhemmat päättivät lähettää lapsen kapselissa kohti lähintä asuttua planeettaa. Melko huima matka yksin liikennevälineessä imeväisikäisenä. Jos nyt ovat nisäkkäitä. Jaa, siellä soi jo musiikki, menee haaskuuseen koko tämä huulien heilutus. Minne se halvatun…

– Täälläpä riittää käytäviä ja ahertavaa väkeä. On neuvotteluhuonetta ja kopiokonekoppia. Olen nyt ilmeisesti joukkoliikenteen kulisseissa. Ei tule bussissa istuessa ajatelleeksi, että aika paljon työtä tehdään  – ja monissa paikoissa – ennen kuin bussi varikolta starttaa.
   No niin, nyt taas näkyy tuttua sinistä! Voi ei. Välkky on tunkeutunut jonkun työhuoneeseen. Kalustoinsinöörin näköjään. Huoh. Mitenkähän kauan kestää ennen kuin saan houkuteltua hänet pois. Joinakin hetkinä oma ammatinvalinta vähän mietityttää. Jaa, kuuluiko tämä sinne Päästöttömään päivään? Ihan sama.

– Mitä hourit? Pantografi nousee mastoon? Kättelyaika?

– Noh, taisin vähän innostua. Nuo jutut liittyvät lataamiseen. Sähköbussi ladataan päätepysäkillä, ja sillä latauksella voi sitten ajaa taas vaikka 50 kilometriä. Eikä sähköbussi saastuta ollenkaan. Ja tosi hiljainenkin se on, varsinkin tasaisella tiellä. Itse asiassa se on niin hiljainen, että halusin siihen merkinantoäänen. Kuski voi kilistää pysäkiltä lähtiessä vähän niin kuin ratikkakuskikin tiukoissa käänteissä.

– Kilikili? Eikä sähkis päästä plöröjä ilmaan?

– Se ei edes pölläytä startatessa katupölyä ilmaan, koska pakokaasu ei sitä nostata. Ja sähkö tuotetaan pohjoismaisella vesi- ja tuulienergialla.

– Onks erikseen joku tuulijohto? Ja vesijohto?

– Ei. Katkeamatonta sähkövirtaahan verkossa kulkee, mutta me olemme hankkineet sertifikaatin, joka velvoittaa sähköyhtiön tuottamaan sähköbussin kuluttaman sähkön verran energiaa tuuli- ja vesivoimalla.

– Se on hyvä. Saaste on paha. Se tuhoaa. Niinku vaikka jonkun kotiplaneetan.

– Voi Välkky, olen pahoillani. Mitenkä me saisimme sinut piristymään… Hei, mitä sanot tästä: Entä jos tulevaisuudessa olisi mahdollista sellainen, että kaksi tai kolme sähköbussia kulkisi peräkkäin ja vain etummaisessa olisi kuski?

– Täh? Äitikin kerto satuja kotiplaneetalla. Mutta oot ihan intona? Sun työstä.

– Täytyy myöntää. Tässä pääsee luomaan kokonaista sähköbussijärjestelmää: miettimään, mille reiteille bussit tulevat; missä niiden ympäristöedut tuottavat eniten hyötyä. Esimerkiksi meluttomuus ja saasteettomuus ovat keskusta-alueella erityisen hyvä juttu.
   Ja saa olla tekemisissä tosi monien toimijoiden kanssa. Kun kuntayhtymä nyt poikkeuksellisesti hankki nämä bussit, liikennöitsijät saavat kokemusta sähköbussista ja ovat tulevaisuudessa valmiimpia hankkimaan niitä omaan kalustoonsa.
   Sitä paitsi koskaan ei ole tylsää. Tekniikka kehittyy koko ajan, ja uusia haasteita riittää.

– Ja saa juoda automaattikahvii.

– Heh. Onhan täällä näitä mukeja. Haluaisitko kahvia?

– Jännän makusta. Ja jännä sähköbussi. Tuliko se kapselissa tänne? Niinku mä.

– Tiedätkö, ensin tänne suunniteltiin johdinautoa. Helsingissä on ollut trollikoita kauan sitten, ja niiden palauttamista suunniteltiin noin seitsemän vuotta sitten. Johdinauto on myös sähköbussi: se saa virran tien yläpuolella kulkevista sähköjohdoista – niin kuin ratikat. Johdinauton liikkuminen on tietysti rajattua. Uusi reitti vaatii uudet sähköjohdot. Eikä reitiltä poiketa.

­– Jukra. Hankalaa.

– Ei se hanke sitten ottanutkaan kipinää. Seuraavaksi perustettiin eBUS-projekti. Siinä kokeiltiin erilaisia valmiita bussiratkaisuja. Mutta niissä oli kaikissa isot ja painavat akut, yön yli ladattavat. Muitakin hankaluuksia riitti, mutta suurin oli juuri tuo akkujen koko. Kivempi tietysti olisi kuljettaa matkustajia kuin akkuja.

– Heh. Hauska kalustoinsinööri. Entäs sitte?

– No tuon eBUS-projektin myötä syntyi kumminkin semmoinen kokeilualusta, jolla voitiin sitten testata monien eri valmistajien sähköbussikomponentteja. Kokeilut sujuivat itse asiassa niin hyvin, että niihin osallistuneet perustivat firman, joka valmistaa tänä päivänä näitä meidän liikenteessä olevia sähköbusseja.

– Millä planeetalla se on?

– Se on tällä planeetalla, ihan täällä Suomessa.

– Vau! Bussitehas täällä! Onks tosi? Mennään sinne!

– Oikeastaan todella hyvä idea. Mennään vain. Mutta kuule, kuka mahtaa olla tuo ovenpieleen jähmettynyt tyyppi mikrofoni kädessä? Vaikuttaa reppana vähän uupuneelta. Onko sinun kavereita?

– Kuka? Ai toi. Se on yks Päästötön päivä.

...ja hei kiitos, kalustoinsinööri Petri Saari!